Jäänveisto Kalajoki, Tapion Tupa 11.-12.2.2017

Järjestäjänä Tapion Tupa & Kalajoen Latu ry

 

Ikitalven edustajat matkasivat Kalajoelle kokeilemaan jäänveiston jaloa lajia. Yhdistystä edustivat Janne Andberg, Anna Koivukangas, Misse Eloranta ja Marianne Aittoniemi – kolme viimeksi mainittua menettivät jäänveistoneitsyytensä sekä toivat kisaan ilmeisen kaivattua naisenergiaa. Saavuimme paikan päälle perjantaina ja majoituimme tälläkin reissulla varsin mukavissa olosuhteissa omassa mökissä. Tuvassamme oli olohuone, keittiö ja sauna, jossa sulatella jäätyneitä jäseniä sekä kuivatella vaatteita ja hiukan työkalujakin.

Misse ja Marianne saapuivat paikalle ihmisten aikaan ja lämmittivät saunan. Kun Janne ja Anna vihdoin löysivät paikalle oli sauna korkattu ja Mariannen uunituore Ikea-sahakin jo kasattuna. Puolen yön jälkeen vedimme vielä vartin aivomyrskyt, joiden seurauksena olimme jokusen veistosuunnitelman rikkaampia. Nyt kehtaisi vihdoin käydä nukkumaan! Nautimme kuitenkin vielä jokusen hetken tilanteesta ja virvokkeista.

veistaejaet sauna

 

Kilpailujärjestäjän tarjoama iso polttomoottorisaha oli tosi hauska ja hyödyllinen. Myös moottorisaharälläkkä herätti kauhunsekaista hilpeyttä ja toimi hienosti jään muotoilussa.

Ensikertalaisen moottorisahan käyttö aiheutti huolta Annan lähisukulaisissa siinä määrin, että he olivat soittaneet ambulanssin tarkistamaan tilanteen ihan varmuuden varalta.

lanssi patut

 

Kilpailuun osallistui 12 veistäjää. Jääkuutiot olivat mitoiltaan 1800 x 1200 x 360mm, jossa haperoa kohvajäätä noin 100mm. Mukana kilpailussa oli pitkän linjan konkariveistäjiä kuten jääseppä Leo Palomäki, Raimo Vahtera,  Markku Hakola ja Seppo Kanko. Näiltä herroilta saimme paljon hyödyllisiä veistovinkkejä ja tietysti kuulimme lukuisia hurjia tarinoita.

Jää oli todella nautinnollista työstettävää ja veistohimo valtasi jopa siinä määrin, että allekirjoittanut jatkoi hommaa vielä 4 tuntia kisan jälkeen. Tämän veistopsykoosiksikin nimitetyn mielentilan seurauksena kroppa huusi Hoosiannaa päiväkausia ja Missen kotimatka viivästyi kahden junan verran.

patujenduunit ikitalvenduunit

 

Kaikkien Ikitalven edustajien teokset onnistuivat aika hienosti eikä tarvii hävetä hirveesti. Missen työ onnistui niinkin kivasti, että pääsimme nauttimaan kuohujuomaa myös hopeapokaalista! Kilpailun voitti suvereenisti jääseppä Palomäki vaimoineen, Misse oli siis kakkonen ja pronssille sahaili Markku Hakola, joka oikeastaan sijoittui myös neljänneksi veistettyään toistakin veistosta kumppaninsa kanssa. Siinä sivussa mies ehti myös auttaa järjestäjiä ja kilpakumppaneitaan. Aivan mainio kaveri!

jaeaeseppae tuomarit2

 

Tuomaristossa tänä vuonna olivat arvoisat kuvataiteilijat Valo Verronen ja Veijo Juola sekä Kalajoen Ladun edustajana Virpi Lastikka.

 

Tapion Tuvan kilpailu oli lämminhenkinen ja toverillinen ja sopi kokemuksena paremmin kuin hyvin myös ensikertalaisille. Vahva suosituksemme onkin, että mikäli jäänveisto kiinnostaa, ota kurssi kohti Kalajoen hiekkoja ensi talvena.

duunei

 

Yhteistyössä mukana